Kajaanin biokaasulaitoksen ja tankkausaseman esiselvityshanke (J10828)

Kajaanin biokaasulaitoksen ja tankkausaseman esiselvityshankkeessa selvitetään Kajaanin alueelle suunnitellun biokaasuntuotantolaitoksen ja kaasuntankkausaseman toteutuksen reunaehtoja ja pyritään rakentamaan konseptista houkutteleva investointikohde.

Vihreä siirtymä tapahtuu vaiheittain ja tässäkin hankkeessa suunniteltuja investointeja biokaasuntuotantoon ja jakeluun pyritään tarkastelemaan kahdella aikaperspektiivillä. Ensin selvitetään perinteisemmän biokaasuntuotannon tärkeimmät peruspalikat kuntoon ja toisekseen tarkastelemme kuinka kasvava vetytalous voisi yhdistyä Kajaaniin rakennettavan biokaasulaitoksen kanssa.

Hankkeen tärkeimpinä toimenpiteinä on toteuttaa Kajaanin alueella sekä sen lähikunnissa laaja syötekartoitus maataloudesta peräisin olevista syötteistä (lanta ja peltobiomassat), puhtaista elintarviketeollisuuden sivuvirroista sekä lähikuntien yhdyskuntalietteistä ja arvioida niiden realistinen saatavuus Kajaaniin perustettavalle biokaasutuotantolaitokselle.

Nyt toteutettava esiselvityshanke ratkoo hankkeen taustoitusvaiheessa tunnistettuja ja keskeisimpiä investoinnin pullonkauloja ja näin tukemaan biokaasuinvestointien toteutumista Kajaaniin, sekä olemaan omalta osaltaan edistämässä tavoiteltua oikeudenmukaista energiasiirtymää Kainuun alueella.

Hanke alkaa 1.3.2024 ja päättyy 28.2.2026. 
Tuen määrä 79 620 €

Kajaanin biokaasulaitoksen esiselvityshanke -juliste (pdf)


LogoLogo